Kulttuuripalveluja pitää leikkaamisen sijaan kehittää



JP (Juha-Pekka) Väisänen on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (SKP)


Erilaiset helsinkiläiset ja valtakunnalliset; yksityiset ja kunnalliset, taide- ja kulttuurijärjestöt ovat vuodesta 2000 käyttäneet Helsingin Tokoinrannassa sijaitsevan Eläintarhan huvilan taiteilijaresidenssin palveluja ulkomaisten taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien majoittamiseen.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle on esitetty taiteilijaresidenssin vuokasopimuksen lopettamista. Talon myynnistä ja toiminnan ulkoistamista keskustellaan. Vastustan kulttuuri- ja kirjastopalveluja leikkaavia esityksiä ja omien tilojen myymistä. Jos helsinkiläisillä tapahtumajärjestäjillä ei ole varaa tuottaa taiteilijoiden ja Suomen pääkaupunkiin tapahtumia, joissa esiintyy myös ulkomaalaisia taiteilijoita, käännymme pian kulttuurisesti sisäänpäin.

Lautakunta edellytti viime kokouksen (24.1) päätöksellä että Eläintarhan taiteilijaresidenssin toiminta turvataan vuoden 2017 loppuun, mistä seurannee leikkauksia muihin kulttuuripalveluihin. Residenssin toiminnasta ensi vuonna päätetään vielä tänä keväänä lautakunnan kokouksessa.

Jos residenssi olisi bisnes ei sitä kannattaisi lopettaa, koska sen käyttöaste on hyvä, lähdes 80 %. Lisäksi käytäntö on osoittanut, että Helsinki on hyvä tuottamaan residenssipalveluja ja tarvittavaa pääomaa löytyy. Residenssipalvelujen siirrosta jonkun kolmannen sektorin toimijan tehtäviksi seuraisi vaatimus kaupungin taloudellisesta tuesta.

Kulttuurikeskuksen käyttötalous, jolla residenssikin rahoitetaan, on kaupungin budjettiylijäämistä riippumatta ollut pitkään leikkausten kohteena. Kaupungin talous antaa mahdollisuuden leikkaamisen sijaan kehittää kulttuuripalveluja kuten taiteilijaresidenssiä, yhdessä asukkaiden, ammattilaisten ja tapahtumajärjestäjien kanssa.