Puheet kulttuurirahojen korotuksista teoiksi








Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esittää kaikkien kaupunginhallituksessa istuvien ryhmien edustajien – kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja Vasemmistoliittoon – keväällä yksimielisesti hyväksymän budjettiraamin mukaisesti nyt rajuja leikkauksia Helsingin kaupungin budjettiin. 

Pajusen esitys ensi vuoden talousarvioksi vähentää palvelujen määrärahoja reaalisesti noin 60 miljoonalla eurolla.

Kokoomuksen nollalinja hylättävä

Kulttuurin pitäisi Pajusen linjauksella mennä nollalinjalla eteenpäin. Guggenheim-hurmoksen yhteydessä Pajusen porukat eivät puhuneet kulttuurin nollalinjasta vaan kokoomus oli silloin valmis löytämään tuplasti lisärahaa kaupungin kuvataiderahoitukseen. Miksi kulttuurivaikuttajat ei enää halua vastata kaupungin kuvataiteen tarpeisiin vaan esittävät nollaa niin kaunis ja täydellisen pyöreän muotoinen kuin onkin?



Esitän, että Helsingin kaupungin ja sen liikelaitosten viime vuonna tekemästä 280 miljoonan euron ylijäämästä ohjataan osa peruspalvelujen alibudjetoimisen lopettamiseen, työntekijöiden palkkaukseen, asumismenojen alentamiseen, joukkoliikenteen kehittämiseen ja sen lippujen hintojen alentamiseen sekä uusien, myös kaupungille tuloja tuovien työpaikkojen luomiseen. Pajusen, rappioon johtavaa kulttuurilinjaus on hylättävä ja jo esitetyt kulttuurirahojen tuplaukset on siirrettävä puheista myös teoiksi.