Kataiselle Suomen pisin lasku



Suomen pisin lasku virtaa tänään kello 11 sisään Lasku- ja leikkauslistaministeri Kataisen ovesta.

Ihan oikeasti useita kymmentä metriä pitkä lasku koostuu kaikesta siitä mihin
porvaripolitiikka on johtanut; nälkään, työttömyyteen, turvattomuuteen,
epätasa-arvoon, syrjäytymiseen, asunnottomuuteen, asumisen kalleuteen,
pätkätöihin, pieniin palkkoihin, julkisen sektorin työolojen kiristämiseen ja
palvelujen heikentämiseen jne. Listaa voi jatkaa, ja tässä Kataiselle vietävässä
laskussa se onkin niin pitkä, ettei tämmöistä ole ennen nähty.

Oikeistohallitus ei muuta osaakaan kuin lähettää laskuja lapsiperheille,
pienituloisille ja työttömille. Näissä vaaliessa on kysymys suunnan muutoksesta! Muutetaan laskutuksen suuntaa!
Taistelulaulussa laitetaan sormi joka erälle ja
kysytään miksi tämä on näin. Väitän, että näin on myös meidän porukoissa tehty.

On kysytty miksi verorahoilla pitää maksaa bisneksen laskut. On pidetty
seminaareja kotimassa ja kriisiä ja sen laskuja on analysoitu Euroopan
vasemmistossa ja kansainvälisen kommunistisen liikkeen kokouksissa. Kriisistä ja
sen laskuista on kirjoitettu Tiedonantajassa ja maksuttomissa medioissa.
Laskuista on keskusteltu toriteltoilla ja kysytty kansanmiehiltä. Työpaikoilla
työläisiltä on kysytty mitä näille porvarien laskuille pitää tehdä.
Yks yhteen voidaan nyt sanoa, että pankkiirien, pörssiyhtiöiden ja bisnesmiesten laskut on
kyllä tarkastettu.

Mitä me ajattelemme kriisin laskuista?

Olemme yleiseurooppalaisen ay-liikkeen ja protestiliikkeen kanssa samaa mieltä,
että tässä menee nyt raja.
Ei ole mitään järkeä antaa lisää rahaa niille, jotka
ovat saattaneet meidät nykyiseen kriisiin.
Maksakoot nyt itse omat laskunsa!