Rauhanliike siellä missä se on mahdollista



Opiskelin 90-luvun alussa Meksikossa Escuela Esmeraldassa, Frida Kahlon ja Diego Riveran innoittamassa koulussa. Opiskelin seinämaalaustekniikoita ja julkista taidetta. Opettajani oli suurten mestarien Carmonan ja Siqueiroksen oppilas toisessa polvessa. Opettajani oli kansalaisaktivisti ja taisteli Zapatistien rivissä alkuepräiskansojen oikeuksien puolesta.

Miten opiskeluni ja meksikon ihmisoikeude liittyvät tämän päivän suomalaisen rauhanliikkeen yhteiseen seminaariin (8.5.2010) "Kaikki muuttuu" kun Meksikossa mikään ei tunnu muuttuvan. Silloin 90-luvulla opettajani ystäviä kidutettiin, vangittiin ja kuten tiedämme Meksikossa kuolee läheisä joka vuosi.
Mosaiikkitekniikoiden ohella puhuin meksikolaisen opettajani kanssa myös politiikkaa. Kerroin, että olen PAND taiteilijat rauhan puolesta aktivisti, teemme rauhankonsertteja, käveleviä mielenosoitustaidenäyttelyitä ja performansseja rauhan puolesta. Kerroin, että en hyväksy väkivaltaa, vastustan käsiaseita ja maamiinoja - ydinaseita ja ydinvoimaa. Puhkuin rauhan aktivistin intoa. Opettajani totesi, että hyvä, jatka samaa rataa siellä missä se on mahdollista. Jos me Meksikosssa haluamme edes palan maata, jossa kasvattaa lapsillemme ruokaa nyt eikä kahden sadan vuoden kuluttua on toimittava ihan toisella tavalla. Intiaani kyliä vastassa on koko Meksikon armeija ja vapaakauppasopimukset rikkaiden maiden kuten Yhdysvaltoijen ja Kandan. Myös EU:lla on Nafta-tehtaaksi muuttuneen Meksikon kanssa vapaakauppasopimus.

Suomalainen rauhanliike toimii siellä missä se on mahdollista. On merkittävää, että tänään olemme yhteisessä tilaisuudessa ja että tämä on mahdollista. Voisi melkein sanoa, että ihan sama mitä puhumme kunhan ajattelemme yhdessä.

Mielestäni suomalaisen rauhanliikkeen ei pidä olla yksimielinen eikä kaikkien järjestöjen tarvitse olla yleisrauhan järjestöjä. Olemme onnistuneet luottamuksen synnyttämisessä jota yhteistyö voimistuakseen tarvitsee. Tuemme ja mainostamme toistemme tapahtumia - osallistumme niihin emmekä leimaa tai liputa niitä omiksi meriiteiksemme. Meillä on yhteinen asia.

Naton vastainen työ on yksi meitä yhdistävä asia. Suuri suomalainen enemmistö vastustaa Natoa koska se ei mitenkään lisää suomalaisten tai eurooppalaisten turvallisuutta. Nyt on esitettävä vaihtoehtoja ja se on Rauhanpuolustajien puheenjohtajan tutkija, Markku Kangaspuronkin esille nostama sivistyneen politiikan vaihtoehto, joka pohjautuu sotilasliittoutumattomien maiden yhteistyöhön.

Suomalainen poliittinen eliitti kuitenkin vähät välitää suuren enemmistön mielipiteistä mistä hyvänä esimerkkinä se, että isännöimme ensimmäisenä ei-nato-jäsenmaana maaliskuun Naton strategiaseminaaria Helsingissä.

Mediaan levisi kuvat hymyilevästä Tarja Halosesta ja Naton pääsihteeri Rasmussenista. Suomen pääministeri ja Nobelin rauhan palkinnon saanut presidentti Ahtisaari olivat kuvissa ja haastatteluissa tyytyväisiä Naton kokoukseen.
Naton pääsihteerin viesti on , että Nato on globaali rauhanturvaamisen palvelukeskus.
Suomalainen poliittinen eliitti haluaa nyt edelleen kehittää Natojohtoisia palveluoperaatioita - ja jos luulette, että rauhanturvan käsite jää viimeiseksi mustan valkoiseksi maalaamisksi niin olette väärässä. Uusia yhteistyömuotoja on stretegian mukaan luvassa.

Tiedämme jo, että kehitysmaapoliittiset rahat ovat tällä eduskuntakauella vihreiden hallituksessa mukana olosta huolimatta supistuneet ja samaan aikaan Nato-johtoinen kehityshteistyö hankkeet ovat saaneet rahoitusta ja mikä huolestuttavinta myös entistä laajempaa poliittista kannatusta.

Tuo kulttuurin ja taiteen supervalta Meksiko on rauhan ja ihmisoikeuksien kehitysmaa. Meksiko on dialektisesti mielenkiintoinen - niin paljon rikkautta ja köyhyyttä.

Suomellakin on joitakin kehitysyhteistyö projekteja Meksikon kanssa. Suomen kehitysyhteistyön kahdeksan pitkäaikaista yhteistyömaata ovat Etiopia, Kenia, Mosambik, Sambia, Tansania, Nepal, Vietnam ja Nicaragua.
Rauhankehitysyhteistyön näkökulmasta Meksiko on totaalinen kehitysmaa. Muutamat yksittäiset aktivistit ja järjestöt ovat mukana Meksikon alkuperäiskansojen rauhankehityksen yhteistyössä.

Pandissa olemme katselleet kuukausittain meksikolaisten intiaani yhteisöjen itsensä tuottamia videodokumentteja. Pandin aktiivijäsenistä puolet on maahanmuuttajia ja heidän joukossa on paljon latinalaisesta Amerikasta lähtöisin olevia kulttuurityöntekijöitä ja taiteilijoita. Kiinnostus alkuperäiskansojen ihmisoikeuksiin ja tarkka nökokulma ja asiantuntemus on siksi ollut keskusteluissa luonnollista.

Suomi on tänään mukana Afganistanin sodassa Natojoukkojen johtamassa rauhankehitysyhteistyössä. Meille kansalaisjärjestöille on esitetty avoin kutsu osallistua Afganistanin Natojohtoiseen jälleenrakennukseen.

Kulttuurin piti alkaa 90-luvulla läpäistä kaikkia kehitysyhteistyö hankkeita. Pand oli mukana Nicaraguassa ja Mosambikissa läpäisemässä hankkeita. Olemme järjestönä kasvaneet valtavasti näiden hankkeiden myötä ja olemme esittäneet ministeriölle budjetoitavaksi lisää resursseja rauhankulttuurin kehitysyhteistyöhankkeille.

Pienen ja totaalisesti valtionavusta riippuvasisen järjestön niin kuin Pandin toimiminen kehitysavun täystoimijana on melkein mahdoton tehtävä. Meidän pitäisi ensin järjestää vähintään viisi Kulttuuritalon täyttävää konserttia ja saada niistä kaikki lipputulot verottomana. Pandin pitäisi ottaa riski ja vuokrata muutama harrastajateatteri ja saada salit täyteen parillekymmenelle esitykselle. Järjestön pitäisi saada viivan alle plussaa vaikka verottajalle pitää kertoa olevamme ylehyödyllinen voittoa tavoittelematon järjestö, jonka kuitenkin kunnolla toimiakseen pitäisikin tavoitella voittoa. Kansalaisjärjestön pitäisi muuttua bisnekseksi?

Todellisuudessa meidän pitäisi istua joka viikonloppu muutaman vuoden ajan Valtterin kirppiksellä ja myydä kaikkien jäsenten olematon omaisuus. Kulttuurin kehitysyhteistyön läpäisevyyden nimissä me voismmekin myydä paljon ja olemme jotain saaneetkin aikaan. Aikuisten oikeesti suomalaisessa kulttuurissa hiustenkuivaajat ja vanhat luistimet menevät paremmin kaupaksi kuin taide.
Miksi me siis istumme myymässä vanhoja vaatteita ja astioita, eikö suomalaisen kulttuurin kehitysavun pitäisi olla ihan jotain muuta kuin taiteen tuotteistamista ja kirpputorimyyntiä?

Ulkoministeriön kehitysyhteistyökriteerit
ovat kohtuuttomin omarahoitusosuusvaatimuksin tehneet sen, että kansalaisjärjestöjen on nyt kertakaikkiaan melkein mahdotonta päästä ministeriön virallisiin ohjelmiin eli saada rahaa siihen, että tekeisi ilmaiseksi töitä toisella puolella maapalloa kyseenalaisissa oloissa.

Valtion laitokset kuten ooppera ja kunnalliset laitokset kuten kaupungin teatteri voivat kyllä helpommin osallistua tähän maailman parannukseen sen minkä musikaaleiltaan ehtivät.Tekevät sitä kulttuurin kehityslävistystä sitten toisten valtion instituutioiden kanssa ja ihan tärkeää sekin.

Kanslaisjärjestöt, ruohonjuuritason toimijat, kansanliikkeet ja ihmisten omalähtöiset toiminnat ovat yhtä kaukana Ulkoministeriön kehitysyhteistyöstä ja kulttuurirahoista kuin Bryssel Helsingistä. Instituutiot ja vanhat rakenteet lentävät bisneluokassa kahdessa tunnissa kentältä toiselle ja köyhät taiteilijat ja kulttuuriväki lennättää ihan täysillä innovatiivisiä ajatuksiaan ja kiristää vyötään sen minkä taiteensa tuotteistamiselta ehtivät.

Maailman parannustalkoisiin on kyllä kutsua. Emme kuitenkaan voi lähteä mihin tahansa probagandaan mukaan. PAND ei ala kutsua sotatoimia rauhanrakentamiseksi. Afganistanin valloitussotaa ja sotilasmanöövereitä ei voi muttaa uutiskuvissa hymyilemällä rauhanturvaamiseksi.

Mitä ajattelee suomalainen rauhan liike? Voidaanko siis Kepa lopettaa ja korvata se toisella nelikirjaimisella yhdisteella
N A T O?